Terassin rakentaminen

Aug 22, 2023 | 70-luvun mökki

Mökkiterassin rakennusprojektin upea lopputulos.

Mökin alkuperäinen terassi

Mökkiterassimme oli jo ostohetkellä nähnyt parhaat päivänsä ja sen tumma sävy teki mökin sisääntulosta hieman tunkkaisen. Terassia reunustivat myös kaidepuut, jotka eristivät terassin piha-alueesta, eivätkä kiikkerät irtorappuset yhtään parantaneet ulkonäköä. Mökkimme oli saanut kesän aikana uuden raikkaan maalin pintaan ja seuraavaksi oli odotettu terassin uudistamisen vuoro. Uudistuksella halusimme saada mukavaa ja käyttökelpoista lisätilaa, josta olisi helppo yhteys pihamaalle ja toki turvalliset portaat olisivat myös to-do listalla.

Mökin terassin ennen remonttiprojektia. Tumman ruskeat ja lahot laudat.
Terassi ennen uuden rakentamista.

Terassin oikea sävy

Mietimme melko pitkään minkä sävyinen uusi terassi tulisi olemaan. Ajatuksena oli alun perin, että luonnollisesti harmaantuva terassilauta olisi varmasti kiva ja siksi voisi hankkia vain perusvihreää kestopuuta. Se oli kuitenkin mielestämme tylsän sävyinen. Googletimme eri vaihtoehtoehtoja ja hyvinkin nopeasti kävi selväksi, että kaikki muut sävyt kuin vihreä ja ruskea voitaisiin hintaeron johdosta pudottaa listalta. Jäljelle jäi siis ruskea kestopuu. Ruskea sävy toisi terassille lämpöä ja se nivoisi sisätilat yhteen terassin kanssa. Mökissämme on paljon ajan patinoimaa kaunista tummaa puuta ja ruskea kestopuu sopisi sen kaveriksi parhaiten.

Koira mukana rautakaupassa terassin rakennusprojektissa.

Mökin terassin purkutyöt

Aluksi ajattelimme, että terassi saadaan uudistettua vain vaihtamalla terassilaudat uusiin ja rakentamalla terassia ympäröivä kiinteä porrasaskelma, jotta pääsemme terassin kaiteista eroon. Terassin korko maan pinnasta saa olla enimmillään 50 cm, jotta erillistä kaidetta ei tarvita. Enimmillään tuota korkoeroa oli 70-80 cm alkuperäisessä terassissa, joten asian sai ratkaistua yhden portaan taktiikalla.

Ruskea vanha terassi puretaan kokonaan uuden terassin tieltä.

Parin ensimmäisen puretun terassilautarivistön jälkeen kävi selväksi, että myös runko pitää uusia kokonaan. Lähes kaikki vanhat runkopuut olivat hapertuneet ja homehtuneet lähes puoleen väliin terassia. Alkuperäinen terassi oli rakennettu normaalista puutavarasta ja vuosikymmenien kosteusrasitus oli tehnyt tehtävänsä. Oli suorastaan ihme, että kenenkään jalka ei ollut mennyt terassin läpi. Niin huonossa kunnossa se oli. Onneksi mökin pystypalkit ja muu rakenne oli edelleen ihan priimakunnossa ja pystyimme ne jättämään paikoilleen.

Terassin rungon rakentaminen alkaa vanhan purkamisella.

Terassin purkutyö sujui kohtuullisessa aikataulussa. Vaikea sanoa, onko naulattu vai ruuvattu terassi kivempi purkaa. Tässä terassissa oli käytetty jykeviä nauloja, joten ajoittain sai käyttää kaikki voimansa, jotta laudoitus ja runkopuut sai irrotettua. Purkuhommista suoriuduttiin parin päivän iltapuhteena. Terassin purettuamme oli kiva päästä myös vilkaisemaan mökin alle ja siellä näytti kaikki olevan kunnossa. Uutta terassia päästäisiin siis huoletta rakentamaan vanhan tilalle.

Terassi purettuna. Vain runkopuut jäljellä.

Terassin rungon rakentaminen

Terassin runkopuuna käytimme 48 x 123 vihreää kestopuuta. Tämä terassin uudistus oli siitä helppo projekti, että mitään perustuksia ei tarvinnut tehdä vaan heti päästiin rungon pariin. Sikälikin onni onnettomuudessa, että samalla kun uutta terassin runkoa päästiin rakentamaan, niin se voitaisiin nyt myös rakentaa ihan vaateriin. Vanha terassi vietti vähän joka suuntaan.

Runkopuut terassissa tuettiin molemmista päistä kulkarautakiinnityksellä.

Runkopuut asennettiin noin 60 cm etäisyydelle toisistaan ja jänneväli terassissa on noin 2,5 metriä. 48 x 123 puutavaralla terassista saataisiin siis oikein jämerä. Lovesimme runkopuut jokaisen erikseen, jotta terassiin saatiin oikea korko ja jotta se olisi täysin suora. Kiinnitimme ne ruostumattomilla kulmaraudoilla terassin ulkolaitaa kiertävään tukipuuhun ja mökin seinän alajuoksuun.

Portaan rungon rakentaminen terassiin

Mökkimme on perustettu betonipilareille. Se on hyvä juttu, sillä siihen sai todella jämäkän kiinnityksen portaalle. Vaakajuoksu asennettiin 8 mm pikanauloilla. Pikanaulat ovat muuten yksi miellyttävimpiä kiinnikkeitä, joita voi käyttää. Ei muuta kuin riittävän syvä reikä iskuporakoneella betoniin ja sitten voi vasaralla paukutella runkopuun kiinni. Vaakajuoksusta sai hyvän tuen portaalle, mutta etureuna tarvitsisi kyllä tukea maasta. Käytimme paria säädettävää terassijalkaa riittävän tuen varmistamiseksi. Terassin sisääntulon kohdalla runkopuu sai tuen betonilaatasta ja tukee näin portaan kulman. Portaan runko tehtiin sen levyiseksi, että siihen mahtuu jalka sopivasti ja että terassilautoja ei tarvitsisi katkoa pituussuunnassa.

Terassin portaan rungon suoruuden tarkistaminen vatupassilla.
Terassin portaan runko rakennettiin 48 x 143 kestopuusta.

Karo: Terassin rakentaminen on mukavaa hommaa. Projekti eteni nopealla tahdilla ja yksinkertaisen rakenteen johdosta se ei vaatinut suurta insinööritaitoa. Terassin parissa työskentely oli myös mukavaa, kun sitä sai tehdä kesäisessä ulkoilmassa. 

Terassin runko on rakennettu valmiiksi.

Terassilautojen asennus

Nyt alkaisi terassin rakentamisen paras osuus eli lautojen asennus. Käytimme siis 28 x 120 ruskeaa viistettyä terassilautaa pintamateriaalina. Halusimme hieman leveämpää kuin normaalia 95 mm leveää terassilautaa. Se luo siistimmän tunnelman terassiin. Etsimme myös sitäkin leveämpää lautaa, mutta heti kun laudan leveys ylittää 120 mm, niin puutavaran hinta nousee turhan kalliiksi.

Terassilautojen sahaus oikean muotoisiksi.

Reunimmaisten lautojen mitoitus ja sahaus kuviosahalla veivät eniten aikaa lautoja asennettaessa. Kuviosahalla sahattiin lautoihin lovet pystytolppien kohdalle. Parin reunalaudan jälkeen asennus sujui nopeaan tahtiin. Ruuvasimme terassilaudat kiinni runkoon kahdella terassiruuvilla jokaisen runkopuun kohdalta ja jätimme terassilautojen väleiksi noin 3 mm. Puutavara oli asentaessa vielä märkää, joten lautojen kuivuessa myös niiden välit hieman kasvavat.

Ulkorakennustöissä on hyvä muistaa käyttää aina ulkotiloihin sopivia ruuveja. Terassin rakentamisessa oikeita ruuveja myydään terassiruuvi -nimellä. Niitä hankkiessaan ei kovin pieleen voi mennä. Ruuvien sävy oli myös ruskea, jotta ne hieman häivyttyivät terassilautojen sävyyn. Märkää terassilautaa asennettaessa ruuvit on myös hyvä asentaa hieman pintaa syvemmälle, jotta ne eivät tule esiin puun kuivuessa.

Terassilautojen asennuksessa koira tarkistaa vatupassista suoruuden.

Terassin portaan askelmat asennettiin hyvin samalla systeemillä kuin varsinaisen terassin laudoitukset. Portaan ja terassin välinen tila myös verhoiltiin terassilaudalla. Siihen väliin sopi 1,5 lautaa, eli ylimmäiset laudat piti vielä sahata oikeaan leveyteen. Terassille on myös valmisteltu paikka uusille terassiliukuoville. Asensimme pari runkopuuta pystyyn ja teimme vielä lipan yläkiskon asentamista varten.

Terassilautojen asennus on mukavaa, mutta tarkkaa työtä.

Uudistuneen terassin lopputulos on parempi kuin osasimme odottaa

Uudistunut terassi ryhdisti mökkiä niin paljon, että olemme sitä ihmetelleet itsekin. Ruskea sävy terassilaudoissa tekee kutsuvan ja lämpimän tunnelman terassille. Nyt kun uuden portaan ansiosta pystyimme luopumaan terassin puisista kaiteista, niin terassi toimii nyt yhdistävänä liimana sisä- ja ulkotilojen välillä.

On ihana tunne, kun voi varpaisillaan astella sisältä uudistuneelle terassille. Varsinkin nyt hieman loppukesästä voi pitää ovia auki vaikka koko päivän, kun päivisin lentävät hyönteiset alkavat olemaan vähissä. 

Terassin sisustuksesta voit lukea tarkemmin blogitekstistämme “Mökin terassin ajaton sisustus“.

Terassimme sai myös upeat Terassilasitukset juuri parahiksi ennen syksyn tuloa. Lasitukset teimme kaupallisena yhteistyönä Lasimyynti Tammelan kanssa.

Remppaelämäämme pääset seuraamaan myös Instagram-tilillämme!

ajaton sisustus rottinkikalusteilla mökin terassilla
Terassin rakentaminen itse.
Helpot vinkit upean terassin rakentamiseen.
Terassin rakentamisessa mukana remontti-koiramme Urkki.

0 Comments

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *